Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

 

Sukunimeni on Heiskanen 10.4.2019 lähtien.

Nimi on isäni suvun mukaan ja kuulun Heiskasten Kuusamon sukuhaaraan, joka juontaa kirkonkirjojen mukaan 1600-luvulle asti Kuusamon Lämsänkylän Heiskalaan. Sieltä Heiskalasta Johan Fredrik on lähtenyt kauas Jäämerenrannalle ja perustanut perheen. Niinpä isoisäni Emil syntyi Jäämeren rannan suomalaiskylässä, Uurassa 1909 (nyk. Ura-Guba) perheen kolmanneksi vanhimmaksi lapseksi. Vanhempansa ovat siis Johan Fredrik Heiskanen Kuusamosta ja Brita Lovisa Matleena Halonen Uurasta. Perhe aloitti elämän uudisraivaajina ja sai elantonsa merikalastajina ankarissa luonnon olosuhteissa. Brita Lovisan isä oli Finnmarkista Antti Halosen poika Matti Halonen ja äiti Kuusamosta Greta Lisa Karjalainen Meskus.

Emil Heiskanen ja mummini Sirkka Hämäläinen avioituivat 1940 Neuvosto-Karjalassa. Sirkan isä on Akseli Walfrid Hämäläinen Helsingistä ja äiti Hilma Katriina Pakkanen Sortavalasta. Ajan suuret mullistukset repivät pian nuorenparin erilleen. Sirkka pääsi kuitenkin Suomeen ja isäni syntyi Helsingissä. Monien vaiheiden ja pitkällisen selvitystyön tuloksena sukumme mysteeri avautuu hiljalleen. Koska yhteys Heiskasiin on katkennut ajan ja rajan taakse, myös Sirkka-mummin kuoltua jo 1973, on tieto menneisyydestä pieninä murusina maailmalla. Olen etsinyt tietoja mm. kansallisarkistosta, matkoilta Kuusamoon ja Petroskoihin, Heiskasten sukuseurasta, kirkonkirjoista, aikalaismuistelmista ja Family Tree DNA-tuloksista. Etsin tietoja myös kirjallisuudessa ja tv-dokumenteissa. Selvitän yhä isoisäni Emil Heiskasen elämää ja hänen sekä suuren perheensä lopullista kohtaloa. Perheeseen kuului 9 poikaa ja 2 tyttöä.

Selvitystyö on vienyt mennessään - sukututkimus  ja historia on  niin kiinnostavaa!

Kiitän kaikkia, jotka ovat auttaneet asian selvittämisessä.

 

"Tie menneeseen - isäni sukujen historiaa" on luettavissa Heiskasten sukuseuran nettisivuilla osoitteessa: https://asiakas.kotisivukone.com/files/heiskasten.sukuseura.fi/tiedostot/Heiskaset_1_2019.pdf